On taas tullut pidettyä taukoa. Syyttäisin koulukiireitä ellen tietäisi valehtelevani.
Ja sitähän en koskaan tekisi.

Viikonlopulla oli hauskaa. Lähdin parin vanhan kaverin kanssa verestämään muistoja helsingin yö-elämään.
Alku-ilta sujuikin oikein mukavissa merkeissä,mutta lostarissa joukkoomme liittäytyi joku Urpo(TM) joka väitti olleensa mun kanssa samassa lukiossa.Ja koska se tiesi nimeni oli paha mennä kieltämään.
Siis eihän känni-ääliöissä ole mitään vikaa,mutta kun muu seurueemme koostui naisista, ja tämä hahmo  jonka nimeä en vieläkään tiedä(Niko,Piko,Tiko..?)siirtyi tottunein elein harrastamaan ahdistavaa tanssilähentelyä. Tunnelma hieman kärsi.

No kyllähän siitä lopulta päästiin eroon. Mutta yksi asia jonka se sanoi yhdelle kavereistani jäi kaivamaan: " Miten *Piip* saa aina kaikki hyvän-näköiset tytöt?" Tämä väite on perin kumma. En muista olleeni lukiossa mitenkään erityisen onnekas tyttöjen suhteen
Ihan keskiverto.
Ja eihän ne tytöt olleet muuta kuin mun kavereita.

Mutta kun olen tavannut enemmänkin näitä "vanhoja kavereita" jotka kyllä muistavat minut vaikka minä en heitä muistakaan, niin olen huomannut että imagoni lukiossa oli perin outo.

Pari kuukautta sitten törmäsin hahmoon joka väitti minun olleen jotankin varakkaampi kuin lukiomme keskiverto-opiskelija.Tämä nyt ainakin on sontaa.Puolet oppilaista tuli joka päivä kouluuun faijansa vanhoilla bemareilla.. Minä käytin bussia.Ja mulla oli varmaan 5 v vanhat kengät samaan aikaan kun kaikilla muilla oli jotkut Filat.
En tainnut edes omistaa kännykkää.

Se että kävin joskus jossain kaapelilla tai muualla bilettämässä ei tarkoittanut että mulla olisi ollut rahaa.Tai  että olisin viettänyt jotain villiä huumeiden tahdittamaa seura-elämää.
Minä olin ujo,köyhä ja vakava  opiskelija.Niin. Aivan normaali.
Ellen sitten ole vain unohtanut kaikkea lianllisen bilettämisen seurauksena.

Ja sitten vielä yksi ärsyttävä piirre imagossani: Jostain syystä  minulta tullaan jatkuvasti kysymään huumeita.Ja sitten kukaan ei edes usko kun selitän etten käytä enkä missäään nimessä ainakaan myy.Ja nämä toiveet ovat sitten ihan koko skaalan laajuudelta.Voisin ehkä ymmärtää että joku kysyy bileissä jotain nipsuja., mutta se että kaiken maailman nistit tulevat tivaamaan multa subuja ja bentzoja menee kyllä vakavasti yli hilseen.

Ja kun ne ei ihan oikeasti usko kun sanon että ei ole...
Minä olen sosiaali-alan opiskelija!
Ilmeisimmin en vain näytä siltä.

Pitänee lopettaa tämä selittely tai alan kuulostaa iha  yhdeltä ex-lukiokaveriltani(häent minä kyllä tunsin.)
joka nykyään esiintyy eräässä tosi-tv ohjelmassa.
Sen juttuja kuunnellessa kyllä tulee aivan kyyneleet silmiin.Niin itse-ironisesti se heittää läppää...Tulee ihan vanhat hyvät ajat mieleen.

Pitäsi varmaan lukea tenttiin.
Mutta jos ei ole fiilistä niin sitten ei ole fiilistä..

Midnight Oil on yhä huippu-musiikkia. :)