No niin. Nyt on sitten aloitettu vuoden kestävä työputki kaikkine lieve-ilmiöineen.
Menin siis koulun jälkeen töihin taistelemaan luonnollista entropiaa
vastaan.Olin iloinen ja täynnä suuria odotuksia.Ehkäpä pääsisin vaikka
lähtemään työkavereiden kanssa bisselle kun hommat on hoidettu.
Paskan valuminen niskaan alkoi jo vaatteita vaihtaessa. Ricardo, tuo
mainio portugalilainen parkettien partaveitsi tuli sönköttämään jotain
kaappini viereen. En tosiaan ymmärrä mikä sitä vaivaa. Jos olen jo
kertonut hänelle sata kertaa että pidän häntä täysin turhana olentona
enkä halua kuulla hänen tarinoitaan baareista ja isketyistä naisista
niin luulisi että se uskoisi.
Poika ei ole varmaan ikinä onnistunut iskemään ketään. Joka päivä sama päteminen.
Selviydyin kumminkin yksinkertaisesti osoittamalla häntä etusormellani ja sanomalla kovaan ääneen "you're a wanker."
Käytöstavat kunniaan.Poika meni aivan hämilleen mutta ei alkanut
itkeä.Harmi. Sara johtaa yhä. Se on saanut Riken itkemään jo kahdesti.
Sitten olikin aika aloittaa työt ja huomata ettei kukaan, siis kukaan ollut viitsinyt huoltaa koneita koko kuukauden aikana.
Kaikki pitää tehdä itse.
Saatana.
Eikä kukaan halunnut mennä kaljalle. A. oli kyllä aika selvästi taas tintannut koko päivän.
Kaikki kyselivät tulenko firman kymmenvuotis-juhliin lauantaina.
Kai sinne on pakko mennä vaikka bailut tulevatkin varmasti
muistuttamaan elävästi Das Boot elokuvan ensimmäisiä viittätoista
minuuttia.
Voi minua.
maanantai, 26. syyskuu 2005
Kommentit