No niin. Nyt on sitten aloitettu vuoden kestävä työputki kaikkine lieve-ilmiöineen.

Menin siis koulun jälkeen töihin taistelemaan luonnollista entropiaa vastaan.Olin iloinen ja täynnä suuria odotuksia.Ehkäpä pääsisin vaikka lähtemään työkavereiden kanssa bisselle kun hommat on hoidettu.

Paskan valuminen niskaan alkoi jo vaatteita vaihtaessa. Ricardo, tuo mainio portugalilainen parkettien partaveitsi tuli sönköttämään jotain kaappini viereen. En tosiaan ymmärrä mikä sitä vaivaa. Jos olen jo kertonut hänelle sata kertaa että pidän häntä täysin turhana olentona enkä halua kuulla hänen tarinoitaan baareista ja isketyistä naisista niin luulisi että se uskoisi.

Poika ei ole varmaan ikinä onnistunut iskemään ketään. Joka päivä sama päteminen.
Selviydyin kumminkin yksinkertaisesti osoittamalla häntä etusormellani ja sanomalla kovaan ääneen "you're a wanker."
Käytöstavat kunniaan.Poika meni aivan hämilleen mutta ei alkanut itkeä.Harmi. Sara johtaa yhä. Se on saanut Riken itkemään jo kahdesti.

Sitten olikin aika aloittaa työt ja huomata ettei kukaan, siis kukaan ollut viitsinyt huoltaa koneita koko kuukauden aikana.

Kaikki pitää tehdä itse.
Saatana.
Eikä kukaan halunnut mennä kaljalle. A. oli kyllä aika selvästi taas tintannut koko päivän.

Kaikki kyselivät tulenko firman kymmenvuotis-juhliin lauantaina.
Kai sinne on pakko mennä vaikka bailut tulevatkin varmasti muistuttamaan elävästi Das Boot elokuvan ensimmäisiä viittätoista minuuttia.
Voi minua.