Viikonloppu alkaa ja on aika valmistautua lepäämään.

Mulla on ollut kiireinen viikko. Olen opiskellut ja kirjoitellut esseitä joiden argumentteihin en usko itsekään.Mutta kokemus kertoo että kyllä sieltä  vähintäänkin 4/5 rapsahtaa.
Tämän lisäksi olen katsonut kaksi elokuvaa.

Merijalkaväen mies oli juuri niin anti-kaikkea: Siinä vastuttetiin sotaa, sotilaallisuutta, isoja organisaatioita, ties mitä. Oli ihanaa kuulla yksinkertaisten rambo-elokuvien pohjalle elämän-arvonsa rakentaneiden ikuisten pikkupoikien tuskastuneet mutinat.Tappamistakin elokuvassa käsiteltiin vain  aika abstraktina käsitteenä.Ja niinhän se varmana onkin niistä jotka eivät ole ketään tappaneet. Mutta toisaalta aiheeseen mentiin syvemmin kuin silloin kun näemme vain epä-inhimillisten "rättipäiden" lakoavan sankarin luodeista.

Toisessa elokuvassa mentiin vielä syvemälle. München on uskomattoman hyvä elokuva ja lähtökohdat huomioon ottaen ihmeen tasapuolinen.Siinäkin tappamista käsitellään tekona joka aiheuttaa jopa motivoituneille,tarkasti valituille ja koulutetuille ihmisille ongelmia. Elouvassa näemme että ihmisten ampuminen lähietäisyydeltä on aika vaikeaa. Ja vaikka kyseessä onkin fiktiivinen tarina, niin tutkimukset puoltavat tätä väitettä.

Tätä ei tarpeeksi korosteta ihmisille. Se ei ole helppoa.
Maamme on täynnä ihmisiä jotka teoriassa  on opetettu tappamaan eli opetettu ampumaan paperi-maaleja.Jotkut näistä ihmisistä kuvittelevat että heillä ei olisi mitään ongelmaa lahdata puolta ihmiskuntaa ja sen jälkeen mennä heseen hampurialiselle. Toista väittää Dave Grossmanin Kirja "On Killing". Suosittelen sen sanomaa kaikille.Ei ole helppoa motivoida ihmisä tappajiksi.Ja vielä vaikeampaa on saada ihmiset estämään tappamisesta aiheutuvat traumat.