Päivä meni rattoisasti sekoillessa. Aamulla kouluun ja sitten tapaamaan vanhoja kavereita. Jotenkin oikeaan junaan hyppääminen tuntui vaan kovin ylivoimaiselta. Vaihdoin laitureita pasilassa minkä kerkesin, omasta mielestäni ihan opaste-ruudun ohjeiden mukaan.Mutta aina tuli väärä juna.Mietiskelin koko päivän vanhoja kavereitani australiasta.

 Ja sitä miten unen kaltiaselta elämäni varhais-teininä nykyään tuntuu. Eihän siinä ole mitään mieltä. Me karattiin toiselle puolelle mannerta ja syyllistyttiin mitä ihmeellisimpiin asioihin. Ja samaan aiikaan käytiin erästä maan prhaista kouluista - ja vieläpä aika menestyksekkäästi.Mielenkiintoista ja jännää aikaa se kyllä oli. Mutta ei se oleminkään sortin pohja onnistuneelle elämälle. Ei ihme että tässä on käynyt niin kuin on käynyt. Kaverini soitti ja sanoi että Nathalie on tappanut itsensä. Sillä tytöllä oli kaikkea: rikkaat vanhemmat., kaunis kroppa ja kasvot., empatiaa(no vähän erikoista empatiaa), ÄO oli noin 140+  jne. Siilti se päätyi tappamaan itsensä jonkun oudon tyytymättömyyden takia.

Päästyäni kaverini luokse, hän ilmoittaa ensi töikseen että on alkanut pettää poika-ystäväänsä.  Pari minuuttia myöhemmin poikaystävä sitten tuleekin töistä ja kämppään laskeutuu armoton painostava hiljaisuus. Oli kyllä tosi kivaa. Mutta mitäpä asia minulle kuuluu? Paitsi että kaverini haluaa tietenkin apuani peitelläkseen jälkiään. Tämän lisäksi poika-ystävä, jolla on alkanut olla paineiden kasvaessa outoja mielenterveys-ongelmia mutisee että haluaa potkia minua päähän. Töykeä mies.Kyllähän se perui tietenkin sanansa kun kysyin että nytkö heti  ja niin edelleen...dialogiksi sitä taidetaan meidän koulutuksessa kutsua.. Mutta ei mun olisi tarvinnut sitä niin helvetisti pelotella.Mutta ei voi mitään kasvatuksestani ja kasvu-ympäristöstäni johtuen otan väkivallalla uhkailut tosi vakavasti ja toisaalta en ollenkaan vakavasti.Huono kasvatus.


Ainakin pojun sekoilu helpotti päätöstä kaverini autttamisesta sen pikku lemmen-seikkailuissa.