Nukuin sitten ihan reilusti yhdeksään. Tänään oli kyllä tarkiotus
saada jotain tehtyäkin. Mutta minkä omalle laiskuudeleen voi? Päätin
sitten kompensoida ensikis heittämällä vähän epä-määräisiä
koiransyöntilajien harjoitteita ja istumalla paikallani
hengittäen.
Minä tykkään istua paikallani ja hengittää. Meditaatio on minulle kovin
rakasta. Koska olen pienestä pitäen ollut jossain määrin häiriintynyt
ja vaarassa hävitä sisäisen dialogini ,olin hyvin onnekas saadessani jo
varhaisesssa vaiheessa elämääni tutustua aasialaisen kulttuurin
tarjontaan tämän ongelman ratkaisemiseksi. Tartunnan sain jo
10-vuotiaana tavatessani khmeeri-buddhalais-munkin. Ja tauti levisi
hyvin nopeasti. Pian olin krooninen istuskelija. Mitään ei enää ollut
tehtävissä.Vaikka äitini kyllä yritti.
Istuskelu ja muutamat
muut toiminta mallit antoivat minulle mahdollisuuden ainakin yritää
laajentaa tajuntaani. Tai edes luoda illuusion tällaisesta
mahdollisuudesta. Vaikka nämä "muut menetelmät" ovat viime
vuosien aikana jääneet huomattavsti vähemmälle käytölle ihan vain
kalleutensa takia, on istuskelu pitänyt sitkeästi pintansa.
Jotkut ovat väittäneet että se on mulle tärkeämpää kuin mikään muu
tässä maailmassa. Olen jopa menettänyt potentiaalisia
elämänkumpppaneita koska he eivät ole kestäneet istumistani.Välillä
kyllä kysyn onko tämä ollut sen arvoista?
Kai se on ollut. Ja
eihän sillä ole loppujen lopuksi kokonaiskuvassa mitään merkitystä.Ei
mun elämä ja onnellisuus niin tärkeitä ole.
tiistai, 6. joulukuu 2005
Kommentit