Nukuin  sitten ihan reilusti yhdeksään. Tänään oli kyllä tarkiotus saada jotain tehtyäkin. Mutta minkä omalle laiskuudeleen voi? Päätin sitten kompensoida ensikis heittämällä vähän epä-määräisiä koiransyöntilajien  harjoitteita ja istumalla paikallani hengittäen.

Minä tykkään istua paikallani ja hengittää. Meditaatio on minulle kovin rakasta. Koska olen pienestä pitäen ollut jossain määrin häiriintynyt ja vaarassa hävitä sisäisen dialogini ,olin hyvin onnekas saadessani jo varhaisesssa vaiheessa elämääni tutustua aasialaisen kulttuurin tarjontaan tämän ongelman ratkaisemiseksi. Tartunnan sain jo 10-vuotiaana tavatessani khmeeri-buddhalais-munkin. Ja tauti levisi hyvin nopeasti. Pian olin krooninen istuskelija. Mitään ei enää ollut tehtävissä.Vaikka äitini kyllä yritti.

Istuskelu ja muutamat muut toiminta mallit antoivat minulle mahdollisuuden ainakin yritää laajentaa tajuntaani. Tai edes luoda illuusion tällaisesta mahdollisuudesta. Vaikka nämä "muut menetelmät" ovat  viime vuosien aikana jääneet huomattavsti vähemmälle käytölle ihan vain kalleutensa takia, on istuskelu  pitänyt sitkeästi pintansa. Jotkut ovat väittäneet että se on mulle tärkeämpää kuin mikään muu tässä maailmassa. Olen jopa menettänyt potentiaalisia elämänkumpppaneita koska he eivät ole kestäneet istumistani.Välillä kyllä kysyn onko tämä ollut sen arvoista?

Kai se on ollut. Ja eihän sillä ole loppujen lopuksi kokonaiskuvassa mitään merkitystä.Ei mun elämä ja onnellisuus niin tärkeitä ole.